Suomessa toimii lukuisia eri jalkapallojoukkueita, joista jotkut ovat luonnollisesti paljonkin parempia kuin jotkin toiset. Seuraavaksi aion kertoa hieman lisää omista suosikkijoukkueistani, perustella niiden hienoutta sekä käydä läpi niiden suurimpia menestymisen hetkiä.

Helsingin jalkapalloklubi

Helsingin jalkapalloklubi eli HJK on helsinkiläinen jalkapalloseura, joka on Suomen mestaruuksilla mitattuna kaikkien aikojen menestynein suomalainen jalkapalloseura. Seura perustettiin vuonna 1907, ja sen ensimmäinen Suomen mestaruus tapahtui jo vuonna 1911. Nykyään seura pelaa jalkapallon pääsarjatasolla, ja se on ainoana suomalaisena joukkueena koskaan pelannut Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. HJK:lle on taipaleensa mennessä suotu todella monia voittoja niin SM-kilpailuissa (jotka se on voittanut 28 kertaa), Suomen Cupissa (13 kertaa) kuin Liigacupissakin (5 kertaa). Päävoittojen lisäksi HJK on sijoittunut todella usein myös hopea- ja pronssisijoille, joten se on Suomen asteikoilla todella menestynyt jalkapalloseura, joka on saavuttanut lähes kaiken, mitä suomalaisella jalkapallolla voi koskaan olla tarjottavanaan. Sen riveissä on myös pelannut joitakin suomalaisen jalkapallon kansainvälisestikin menestyneistä huippunimistä, kuten Aki Riihilahti, Mikael Forssell ja Jari Litmanen.

FC Haka

FC Haka on Valkeakoskella vuonna 1934 perustettu jalkapallo seura, joka on HJK:n suurimpia kilpailijoita suomalaisilla jalkapallokentillä. Seura on vuodesta 2013 alkaen pelannut Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolle Ykkösessä, ja se on yksi SSuomen kaikkien aikojen menestyneimpiä jalkapalloseuroja. Tämä johtuu siitä, että se on voittanut Suomen mestaruuden yhdeksän kertaa ja Suomen Cupin 12 kertaa. Hakassa ovat pelanneet myös monet Suomen menestyneimmistä jalkapalloilijoista, kuten Mixu Paatelainen ja Esa Furuholm.

HIFK Fotboll

HIFK Fotboll on helsinkiläisen HIFK:n jalkapallojaosto, joka on perustettu vuonna 1907. HIFK pelasi aiemmin 29 kautta SM-sarjassa (vuosina 1930-1972) ja sinä aikana se voitti seitsemän Suomen mestaruutta. Se palasi suomalaisen jalkapallon korkeimmalle sarjatasolla kausina 2015-2017, ja vuonna 2018 se pelaa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösissä. Myös HIFK:n riveihin on aikojen saatossa mahtunut joitakin legendaarisia suomalaisia palloilunimiä, kuten Matti Paatelainen, Fransk Karjagin ja Holger Salin. Sen Suomen mestaruusvuodet olivat seuran todellista kultakautta, mutta vielä nykyäänkin HIFK on todella kilpailukykyinen jalkapallojoukkue, joka toimii samasta kaupungista kotoisin olevan HJK:n tärkeänä kilpakumppanina erilaisilla pelikentillä.

Helsingin Palloseura

Vaikka lista Suomen parhaista jalkapalloseuroista näyttääkin hyvin Helsinki-vetoiselta, ei sen kanssa auta kuin lisätä sen jatkoksi Helsingin jalkapalloseura eli HPS. Se on vuonna 1917 perustettu nimensä mukaisesti helsinkiläinen jalkapalloon keskittynyt urheiluseura, joka on aikojen saatossa voittanut yhteensä yhdeksän Suomen mestaruutta, ja on tämän saavutuksensa vuoksi yksi koko Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä jalkapalloseuroista. Kaudella 2018 HPS pelaa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kolmosessa, joten sen parhaimmat loiston päivät eivät ole käsillä juuri nyt, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö HPS olisi edelleen todella hyvä jalkapallojoukkue, jolla on mahdollisuuksia vaikka mihin. Seuran nykyiseen edustusjoukkueeseen kuuluu pelaajia, kuten Eero Puro, Olli Annala ja Santeri Hirvonen. Seuralla on myös erinomainen naisten joukkue, joka on saavuttanut jonkin verran menestystä. Lisöksi sillä on edustusjoukkueen lisäksi kakkosjoukkue, joka tällä kaudella pelaa Nelosessa sekä Kutosessa pelaava Jägers-niminen joukkue.

Suomen parhaat jalkapallojoukkueet